Seurisblogi Uusi MunBlogi.com -sivusto

18.12.2017

Jostain kummasta Kahvi ja pulla tulee

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 12:07

Tätä kirjoittaessani on Kahvin ja pullan julkaisupäivän aatonaatto.

Kun lehteä aletaan koota, tehtävä tuntuu joka kerta yhtä mahdottomalta. Mielessään kyselee, mistä ihmeestä lehden voi tehdä, kun materiaalia ei ole. Pakolliset uutiset, takakannessa oleva joulukauden ohjelma, syksyn lööpit ja Seurislegendan julkaisu tuottavat kymmenkunta sivua, mutta mitä se on lehdestä, joka on ollut suurimmillaan 48 sivun kokonainen? – Isompaa lehteä en muuten suostu tekemäänkään.

Vähitellen juttuja alkaa kuitenkin tulla, ensin oli Latosaaren Laurin juttu, sitten Vakkilaisen Teemun ja vähä vähältä niitä oli lisää.

Lopulta niitä on taas normaali määrä. Joukossa on tekstejä, jotka voitaisiin julkaista laajaakin levikkiä saavissa julkaisuissa. Nuoret eivät vain biletä tai räplää. He myös ajattelevat.

Olen ylpeä siitä, että saan olla osa tällaista joukkoa.

Ate

19.10.2017

Eetun Nokia-kesä

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 23:56

 

Nokialaisille nuorille Urhattu on kuin Lotjan tupa pirkkalalaisille; leirille mennään mieluiten sinne. Seurakunnan omistama Urhatun kurssikeskus sijaitsee Etelä-Nokialla noin 6km kaupungin keskustasta. Vaihtoehtoisiakin leiripaikkoja on. Joka toinen kesä järjestetään pyöräilyripari Ahvenanmaalla ja sen vastaparina on tänä kesänä ollut Kuusamon leiri. Kesään mahtuu myös kaksi kaupunkiriparia eli päivärippikoulua. Kevättalvella on talvileiri ja pääsiäisripari.

Itse olin kahdella leirillä Urhatussa eli U2- ja U5-leireillä. Yksi Urhatun leireihin liittyvä mielenkiintoinen seikka on, että alkukesästä leirejä on käynnissä samanaikaisesti kaksi. Leirikeskuksessa on uusi ja vanha puoli, joten majoitustilaa ja ulkotilojakin on riittävästi kahden leirin samanaikaiseen järjestämiseen. Nokialla rippikoulun käy vuosittain noin 300 nuorta, kun Pirkkalassa vastaava luku on reilu 200.

Pirkkalassa leireissä on kokemukseni mukaan melko muuttumaton perusrakenne. Nokialla taas saattaa olla leirien vetäjästä riippuen hieman enemmän variaatioita. Tämä mielikuvani saattaa toki johtua siitä, että Pirkkalassa olen ollut leireillä vuosia, ja nyt olen katsellut uusia leirejä uusin silmin.

Yksi asia jokaiselta leiriltä kuitenkin löytyy: Ristitunti, joka on saapunut Pirkkalassakin vaikuttaneet Coppolan mukana Nokialle käsittääkseni vuosituhannen vaihteen tienoilla. Nokialla Ristitunti on toteutettu lähes täsmälleen samalla lailla kuin Pirkkalassa eli se on säilyttänyt muotonsa muuttumattomana. Suurimpana erona on, että sitä saatetaan pitää iltaohjelman tai iltahartauden paikalla iltapäiväoppitunnin sijasta.

Mainittakoon vielä näin loppuun yksi iso ero Nokian ja Pirkkalan leirien välillä. Leiriläisiä on sama määrä, noin 20-25, mutta isosten ja vetäjien määrissä on suuri ero. Pirkkalassahan tavallinen leiri koostuu papista, nuorisotyöntekijästä, noin 3-5 aparista ja 8-16 isosesta. Nokialla taas leirillä on pappi, nuorisotyöntekijä, kesätyöntekijä, apuri (isosten ohjaaja) sekä 5-6 isosta. Näillä väkimäärillä vastuut jakautuvat hieman eri tavoin, mutta molemmista löytyy hyvät ja heikot puolensa.

Kesän kaksi leiriäni olivat molemmat onnistuneita; kaikki isoset ja vetäjät tekivät työnsä ahkerasti ja laadukkaasti.

 

Eetu Helminen

18.9.2017

Kesä huumorista hiljentymiseen

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 00:41

Pirkkala on taas oman kesäni osalta taputeltu ja vanhat tuulet vievät takaisin Helsinkiin. Totesin, että nyt olisi erinomainen hetki fiilistellä menneen kesän tunnelmia. Kaiken kaikkiaan haluan sanoa, että oma kesäni oli huippu. Kesän aikana sain olla mukana monen näköisissä tapahtumissa, hetkissä ja kohtaamisissa. Aion kirjoittaa niistä muutamasta.

Pari sanaa Sirpakasta. Tänä vuonna oli testissä hiukan pidemmän kaavan kautta riparin kolmannen alkupäivän toimisto-Sirpakka-kierros. Ja sain olla mukana vetämässä tätä. Oli loistava idea (ei omani) tutustuttaa nyt jo menneen kesän riparilaiset Sirpakan uusiin tiloihin! Sirpakassa syötiinkin kesällä seitsemän leirin voimin pullaa ja visailtiin lähetystyön merkeissä. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää takaisin Sirpakan herkkujen äärelle.

Muistelen tietysti lämmöllä myös menneen kesän riparia. Ripari on aina kesän kohokohta. Riparilla puhuttiin suvaitsevaisuudesta, opeteltiin olemaan läsnä hetkessä ilman muita ulottuvuuksia, pohdittiin uskoa ja Jumalaa. Näiden kaikkien lomassa tutustuttiin uusiin ihmisiin ja pelattiin kiertopingistä. Vaikka kyseessä ei olekaan enää oma ripari tai edes isosripari vaan matkassa saa olla mukana ohjaajana tai ehkä jopa vetäjänä, uskallan sanoa, että reissulta jää käteen lähes poikkeuksetta aina uusia ihmisiä. Itselleni kävi taas näin. Tämä osaa ilahduttaa vuosi vuodelta. Sama koskee reissuja. Lotjan, tai muiden reissupaikkojen, jakamaton huomio tuo ihmiset aivan toisella lailla lähelle kuin tavallinen nuortenilta. Tämä on jo kokemus sinänsä, suosittelen kokeilemaan.

Erityisesti haluan kiittää nuoria aktiivisuudesta toiminnassa. Pappilan kesä vedettiin alusta loppuun hyvällä huumorilla. Välillä saatiin nauraa hetkipalveluksenkin aikana, toisaalta naurettiin myös hulvattoman musiikkiesityksen parissa, kummallakin kertaa vedet silmissä (ainakin allekirjoittanut). Monina iltoina huumoria taas vaati lautapelien pelaaminen samaan aikaan kun jotkut soittivat serenadia metrin päässä sijaitsevalla pianolla. Opittiin tai ainakin opeteltiin ottamaan toiset huomioon. Te nuoret saitte myös moneen kertaan ihoni kananlihalle, kun Väentupa oli hartauden aikaan istumakapasiteetiltaan täynnä ja viimeisenä sisään tullessani sain taistella siitä viimeisestä istumatyynystä. Tämä merkkinä siitä, että kesän aikana opeteltiin vastapainona myös hiljentymään.

Vaikka Pappilan kesä tai riparit ja reissut saattavat olla jo monen vuoden takaa tuttuja eivät ne ole ikinä samanlaisia. Ihmiset vaihtuvat, vaikka osa pysyy toki samoina. Toivottavasti välillä jututkin vaihtuvat. Minä en kuitenkaan vaihdu, mutta kehityn, toivottavasti.

 

Kiittäen kesästä,

Reetta Väisänen

30.8.2017

Elokuun viimeisenä sunnuntaina

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 23:27

Tuosta sunnuntaista on nyt kulunut muutama päivä. Päällimmäisenä tunteena on helpotus. Lähes vuoden kestänyt työ on hoidettu kunnialla loppuun ja vielä onnistuneesti. Pihlisrockin tekeminen on yllättävän iso hanke. Katsojat näkevät vain lopputuloksen. Meille tekijöille tärkeää on se, että kaikki nauttivat esityksistä ja kaikki sujuu sulavasti.

No miten kaikki oli valmista sunnuntaina kello 17? Suunnitelmia ja muita asioita on tosiaan tehty lähes vuosi, näistä lisää sitten kahvissa ja pullassa. Tänä vuonna sunnuntai alkoi ensimmäisten osalta jo kello 7:30 aamulla, kun tavaroita kerättiin ja lava saapui Pihlajanniemeen. Tästä eteenpäin tahti oli melko vauhdikas. Molempien lavojen, sen isomman ja pingiksen, kokoaminen alkaa siis aikaisin aamulla, jotta illalla olisi valmista.

Kello 10 aikaan saapui suurin osa talkoolaisista paikalle järjestelemään paikkoja. Tähän kuuluu penkkien järjestelemistä, siivoamista, roskisten laittamista, katosten kokoamista, ja ties mitä muuta. Välillä pitää pysähtyä miettimään, että miten joku asia tehdään ja miten homma saadaan illalla purettua mahdollisimman nopeasti. Varmaan lukiessa tuntuu, että eihän tässä paljon hommaa ole mutta, kun koko ajan on joku asia hukassa tai väärässä paikassa aikaa kuluu ajamiseen Pihliksestä paikkaan X.

Koko Pihlisrock kuvattiin tänä vuonna ja se olikin sitten oma juttunsa. Välineet olivat ammattimaisemmat kuin moniin vuosiin ja se oli hienoa. Valmista tuotosta odotellessa. Kuvaajat näyttivät osaavansa hommansa, joten viime vuoden tasoon iso korotus.

Tunti ennen kuin soitanta alkaa, saapuvat keittiön hengettäret keittämään kahvia, laittamaan mehua ja syötävää esille. Rockissa kuitenkin kahvia kuluu melkoinen määrä, ihmisiä tulee ja menee koko ajan. Tämä on keittiölle vaativa ponnistus, sillä se eroaa suuresti normaalista pappilan nuortenillasta.

Tänä vuonna huomasimme, että olimme tehneet jotain oikein ja oppineet aikaisemmista vuosista. Meillä oli jopa aikaa levähtää hetki ennen kuin ensimmäinen esiintyjä aloitti kello 17. Ilta kului nopeasti, sillä jotain pientä juttua on koko ajan mitä pitää tehdä. Onneksi meitä on useampi tekemässä ja jokaisella oma vastuualue. Lisää tekijöitä kaivataan kuitenkin. Illan aikana ehtii hyvin kuuntelemaan kaikkia esiintyjiä, jos niin haluaa ja me haluamme. Poikkeuksena on illan viimeinen esiintyjä, jonka aikana osa meistä aloittaa tavaroiden puhdistamisen ja pakkaamisen, jotta talkooväki pääsisi ihmisten ajoissa nukkumaan.

Katsojien ja esiintyjien lähdettyä alkaa tehokas siivoaminen. Soitto loppui noin kello 21.35 ja kello 23 viimeiset talkoolaiset poistuivat Pihliksestä jättäen jälkeensä siistin ja lähes tyhjän Pihlajanniemen. Paikalle jäi enää lavan purkajat.

Lyhyt yhteenveto: Esiintyjät olivat rock, katsojat olivat rock, keittiö oli rock, talkoolaiset olivat rock ja tuotto hyväntekeväisyyteen oli erittäin rock (yli 500 euroa). Kiitos siis kaikille esiintyjille, talkoolaisille, katsojille ja kaikille niille, jotka ovat olleet mukana tekemässä alansa merkittävintä tapahtumaa.

Ensi vuonna taas elokuun viimeisenä sunnuntaina….

  • Seuriksen elävän musiikin ystävät (Selmu)

15.6.2017

15 minuuttia polkupyörällä ei ole paljon

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 10:06

Pappilan illasta puhuttaessa kuulen varsin usein sanat: ”En pääse, kun mulla ei ole kyytiä.”

Välillä tuntuu siltä, että polkupyörän olemassaolo unohdetaan täysin. Liikkumiseen ei välttämättä tarvita moottoria.

Suupalta on Pappilaan viisi ja puoli kilometriä. Varsin kohtuullisella ajonopeudella pyörämatka kestää viisitoista minuuttia. Kävelemiseenkään ei mene juuri tuntia enempää. Seurikselta pyöräilee reilusti alta puoleen tuntiin.

Minusta nuo ajat eivät kuulosta pahalta.

 

Ate

4.6.2017

Pappilan kesä

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 18:12

Kesä tuo tullessaan valon ja lämmön lisäksi myös Pappilan. Vanhan kirkon takana sijaitseva Pappila avaa, tavalliseen tapaan, ovensa nuortenilloille kesätorstaisin ja -sunnuntaisin klo 18-22. Tänä vuonna kesätyöntekijöinä Pappilassa toimii itseni lisäksi kesäkanttori Julia Ilomäki sekä sivari Sakari Taskinen, unohtamatta pappilan hengettäriä (kahvittajat ja siivoajat).

Jos Pappila on sinulle uusi juttu lue tämä kappale, kokeneemmat kävijät voivat siirtyä eteenpäin. Pappilan nuortenilloissa pääsee hengailemaan ulko- sekä sisätiloissa kavereiden kanssa. Sateiset päivät eivät siis ole este saapumiselle. Pappilassa voi haastaa kaverin lautapelien lisäksi myös muun muassa frisbeegolfiin. Nälän sattuessa, usein makkaranpaistokin onnistuu. Pappila on myös oivallinen paikka sitoa uusia tuttavuuksia! Kahvi, tee ja korppu -meiningillä jatketaan tarjottavien puolelta pitkälti, mutta korpputiskille saattaa kesän mittaan ilmestyä mahdollisesti välillä jotain muutakin.

Pappilassa pääsee tietysti myös rauhoittumaan. Torstaina Pappilassa pidetään hetkipalvelus ja sunnuntaina taas hartaus. Innokkaimmat voivat ilmoittautua hartaudenpitäjiksi. Rannasta löytyy myös ehdottomasti mainio paikka omaehtoiselle hiljentymiselle, mutta jo luonnon helmassa oleminen helpottaa kiireen osalta ainakin itseäni. Jos kesä näyttääkin kauhean kiireiseltä, niin Pappilaan kannattaa tulla ainakin hiljentymään ja rauhoittumaan.

Entä sitten erityisesti tämä kesä? Tänä kesänä pappilassa on luvassa ainakin kaikki yllä mainittu, paljon musiikkia sekä entistä iloisemmat ja tarmokkaammat kesätyöntekijät. Kesä päättyy jo perinteeksi muodostuneeseen elokuun viimeisen sunnuntain rokkiin, Pihlisrockiin. Jälkimmäisestä tulette vielä kuulemaan. Tavataan Pappilassa!

Reetta Väisänen

9.5.2017

Miksi Nokialle?

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 09:50

”Miksi juuri Nokialle?” Tähän kysymykseen olen saanut vastailla monesti, kun olen kertonut meneväni kesätöihin Nokian seurakuntaan.

Olen kaksi edellistä kesää ollut Pirkkalassa kesäteologina ja kesätyöntekijänä. Näitä kesiä on edeltänyt viisi kesää isosena, isäntänä ja aparina. Rippileirillä olen omien laskujeni mukaan ollut 12 kertaa. Näiden lisäksi tilille on kertynyt kymmeniä nuortenreissuja ja satoja nuorteniltoja. Kesätöissä sekä vapaaehtoisena olen nähnyt myös seurakunnan muiden työalojen toimintaa. Lienee sanomattakin selvää, että nyt viimeistään alkaa olla aika lähteä hakemaan kokemuksia ja oppia jostain toisesta seurakunnasta. Nokia tuntui luonnolliselta vaihtoehdolta.

Mielikuvissani Nokian seurakunta on monella tapaa hyvin lähellä Pirkkalan seurakuntaa. Samoja mielikuvia olen kuullut myös monelta muulta. Kesän jälkeen pystyn sitten kertomaan, kuinka mielikuvat osuivat kohdalleen. Se vähä, mitä olin kuullut Nokian seurakunnasta ja sen nuorten toiminnasta, oli kaikki hyvää. Näiden perusteella pidin Nokiaa ykkösvaihtoehtona työpaikaksi, ja onnekseni sinne myös pääsin. Samankaltaisuuksia on myös muita. Nokian seurakunta ei ole Pirkkalan seurakuntaa merkittävästi suurempi. Se on Pirkkalan tavoin oma seurakuntansa, eikä siis osa seurakuntayhtymää. Myös siellä vietetään nuorteniltoja Pappilassa kahdesti viikossa. Erojakin Nokian ja Pirkkalan välillä varmasti löytyy. Ja hyvä niin.

Ensi viikonloppuna menen mukaan järjestämään MEGA-leiriksi kutsuttua isos-/apuri-leiriä (Nokialla aparit ovat apureita), jossa pääsen tutustumaan kesän leiripaikkaan, Urhattuun, sekä paremmin työntekijöihin, ja ennen kaikkea tietysti nuoriin. Varsinainen työjakso alkaa reilua viikkoa myöhemmin. Kesällä on sitten luvassa rippileirejä ja nuorteniltoja; samalla sekä tuttua että uutta ja jännittävää.

Eetu Helminen

2.5.2017

Seuris ei vie hämäryyksiin

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 00:33

Joku naapuriseurakuntien nuoria tavannut nuoremme kysyi, miksi emme monien naapureidemme tavoin osallistu marraskuussa Turussa pidettävään nuorisotapahtumaan, jonka nimi on Maata näkyvissä -festivaali.

Vastaus on yksinkertainen: Tapahtuman järjestäjä Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys poikkeaa sikäli Suomen kirkon virallisesta linjasta, että se ei hyväksy naispappeutta. Tämä näkyy sillä tavoin, että tapahtuman päätösmessussa ei yksikään nainen ole jakamassa ehtoollista.

Seuris on eräänlainen brändi. Pidämme kiinni tämän brändin laadusta esimerkiksi sillä tavoin, että emme vie nuoria mihinkään hämäräjuttuihin. Tehdään vain sellaisia asioita ja ollaan mukana vain sellaisissa tapahtumissa, jotka tuntuvat hyviltä vielä kymmenen vuotta rippikoulun jälkeen. Myös nuorten vanhempien on oltava perillä siitä, minne heidän nuoriaan oikein kuljetetaan ja millaista maailmankatsomusta heille tarjotaan.

 

4.4.2017

Sotkamon lumous

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 23:19

Istun Tampere-talon yhdessä kokoushuoneessa. Huone on valaistu vain edestä ja nouseva katsomo on täyttynyt osittain. Edessä valkokankaan luona seisoo kaksi miestä, jotka saavat seurakseen pari nuorta. Kun sovittu alkamisaika täyttyy, suljetaan salin ovet ja edessä odotelleet ihmiset alkavat puhua. Puhuvat lyhyesti ja sanovat antavansa kuvalle mahdollisuuden puhua meille katsojille sen, mitä heillä on meille kerrottavanaan.

Valkokankaalla alkaa kuvakerronta nuorista, jotka ovat lähdössä metsäretkelle. Pakettiauton uumeniin sullotaan yhteiset reissutavarat, tarkistetaan läsnäolijat ja sanotaan pari sanaa yleisestä matkaturvallisuudesta ja reissuviihtyvyydestä metsäleirin aikana.

Tarina on todellisen tuntuinen, roolihahmot uskottavia ja sattumukset koskettavia. – Kun elokuva päättyy, alkaa yleisön suosionosoituksena taputukset, joille ei ihan heti tule loppua. Olemme juuri nähneet lyhytelokuvan, jonka Sotkamon seurakunnan nuoret (15-n.19-vuotiaat) ovat itse vuoden prosessin aikana yhdessä luoneet käsikirjoituksesta valmiin kuvamateriaalin editointiin asti. Apunaan ja koko projektin kantavina voimina ovat olleet pari aikuista elokuva-alan ammattilaista.
Sotkamon seurakunnan nuorilla on oma elokuvateatteri ja oma yhdistys, Versova puu.

Olen yhä monta päivää näkemäni jälkeen kuin lumottu: olisinpa seurakuntanuorena Sotkamossa, olisinpa…
Taru Lossi

20.2.2017

Talviriparin retkipäivän muistelmia

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 23:13

Monesti päivät valuvat yhteen ja aika lipuu ohitsemme, meidän kiinnittämättä siihen sen suurempaa huomiota. Usein emme tietoisesti ajattele päivän kulkua, tai emme pidä sitä kovinkaan merkityksellisenä. Toisinaan tapahtuu jotakin todella mukavaa, jonka me muistamme vielä pitkään tapahtuman jälkeenkin. Mahdollisesti myös odotamme, että se tapahtuisi vielä uudestaan – että sen hetken voisi elää vielä kerran…

Viikko sitten lauantaiaamuna pakkanen ei purrut niin kovin kuin oli aikaisemmin viikolla tehnyt, ja aurinko suorastaan hymyili. Tuntui siltä kuin luonto olisi tiennyt tämän lauantain olevan hyvin merkityksellinen. Varmasti jokaisella päivällä on merkityksensä jollekulle, mutta juuri tämä lauantai oli erityisen merkityksellinen ensimmäisen rippikouluretkensä starttaavalle rippikouluryhmälle.

Bussimatka oli aluksi hiljainen. Väsymys, jännitys ja kipinöivä into oli käsin kosketeltavissa, kun matka taittui kohti Korpilahtea ja leirikeskustamme. Isoset hyörivät koko matkan pikkusten ympärillä, opetellen nimiä ja tutustumalla uusiin ihmisiin.

Leirikeskukseen tutustuminen alkoi pihapiiriin tutustumisella, jonka jälkeen saimme syödä aivan mahtavaa ruokaa. Oli mukava kuunnella, kuinka pikkuset keskustelivat jo vapautuneesti toisilleen ja isosilleen. Päivä kului aivan älyttömän nopeasti. Sisällä leikimme tutustumisleikkejä, ja ulkona pelasimme ryppyä. Leiripäivän parhaimpia kuvia löytyy seuris.netistä. Kaikista kuvista voi havaita, kuinka jokaisen kasvoilla loistaa riemu ja onnistumisen tunne, kun peli vie mukanaan.

Päivällisen aikana eräässä pöydässä keskusteltiin siitä, jos vain jäisimme leirikeskukseen ja ilmoittaisimme ulkomaailmaan, ettemme millään pysty lähtemään pois Mutasen leirikeskuksesta. Maittavan ruuan jälkeen rauhoituimme vielä kirkossa hartauden parissa.

Paluumatkalla oli aluksi hyvin hiljaista. Jokainen oli päivän aikana saanut paljon uutta ajateltavaa ja taisi hieman olla väsymystäkin ilmassa. Loppumatkan aikana keskustelut saivat siivet, ja takapenkillä raikui vapautunut naurun hekkala. Naurun soinnin ohessa kuulostelin muitakin fiiliksiä. Leiri olisi kuulemma voinut alkaa, vaikka heti… haikeita fiiliksiä, iloa ja naurua. Kaikenlaisia tunteita mahtui tähän päivään.

Illalla kävellessäni kotia kohti, taivas oli täynnä tähtiä; yhtä kirkkaina, kuin rippikoululaisten ilmeet korpilahdella – täynnä toivoa ja lohtua. Pian näemme uudestaan ja pääsemme osaksi tätä tähtilaumaa. Tästä tulee huippu leiri!

Ida ’Ade’ Ahtikivi

« Newer PostsOlder Posts »

Powered by WordPress