Harmittomasta virpomisperinteestä on tehty vaikeaa ja vakavaa

Palmusunnuntaita edeltävänä lauantaina selasin pitkästä aikaa Facebookia. Vaikka voi vähän ihmeelliseltä tuntuakin niin kyllä nuoret sitä vielä käyttävät. Toki suurin käyttäjäryhmä taitaa olla nykyään keski-ikäiset äidit, joiden keskustelu itse asiassa pistikin silmään.

Selasin siis Pirkkalan ja Lempäälän Facebookryhmiä, niitä joissa yleensä valitetaan mopoilla kaahaavista nuorista tai ilmoitetaan karanneista koirista. Palmusunnuntain alla iskivät kuitenkin silmään keskustelut, joissa pyydettiin ihmisiä ilmoittamaan saako heidän kotonaan käydä virpomassa. Sinänsä hieno ajatus, sillä onhan joidenkin lasten vanhemmista varmasti kauheaa ajatella, kuinka heidän lapsensa tulevat torjutuksi ja mikä pahinta, häiritsevän sellaisen ihmisen aikaa, joka ei halua ottaa virpojia vastaan.

Muistan itse kuinka lapsena kävin virpomassa. Pajunoksat kerättiin yleensä jonkin tien tai pellon laidasta ja koristeltiin silkkipapereilla, piipunrasseilla ja kaikella muulla mitä nyt sattui kotoa löytymään. Myös pukeutumisessa sai käyttää luovuutta. Noidan viitan saattoi askarrella vaikka jätesäkistä, ja kasvot sudittiin uskottavan näköisiksi kasvomaaleilla.

Itse virpominen sitten hoidettiin yleensä kavereiden kanssa, suunnilleen kolmen hengen porukassa. Soitettiin ovikelloa, kysyttiin saako virpoa, lausuttiin loru ja saatiin karkkia. Aika monilla oli ilmeisesti tapana antaa virpomisvitsa virvottavalle, mutta itse en sitä muista tehneeni. Karkkia tuli joka tapauksessa. Myöhemmin vertailtiin kavereiden kanssa sitten vertailin kuka oli saanut eniten saalista. Parhaimmillaan sitä tuli muistaakseni pieni korillinen.

Muistan itse joskus miettineeni, että mitä jos virpomispalkat saisikin rahana. Olisihan sitä lapsena halunnut rahaa vaikka mihin leluihin ja sensellaiseen, kun oma viikkorahakin oli onnettoman pieni, tai ainakin tuntui siltä. Nykyään rahan pyytäminen virvottaessa ei tosin kuulemma ole niin kovin ihmeellistä. Ilta-sanomista osui silmääni uutisotsikko, jossa kerrottiin virpomispalkkoja vaadittavan ja jopa ”kerjättävän” rahana. Tuo uutinen pisti hieman miettimään.

Lukiessani Facebookista ilmoituksia siitä missä saa virpoa, mietin että taas on tehty harmittomasta perinteestä ja hauskasta asiaa vaikeaa ja vakavaa. Mietin itsekseni hieman huvittuneena, että onhan se varmaan hyvin hankalaa kieltäytyä virpojien pyynnöistä tai edes katsella jotain tuntemattomia lapsia omalla kotiovella. Nähtyäni asiasta kertovan uutisen Iltasanomissa, aloin ajattelemaan asiaa myös hieman toiselta kantilta. En minäkään haluaisi ihmisiä kerjäämään rahaa kotiovelleni.

No mistä tuo kehitys kertoo? Ovatko nykyaikaiset lelut niin kalliita että rahaa täytyy pyytää virpomalla vai ulottuuko vallalla oleva terveysbuumi jo lapsiin, niin että epäterveellisiä herkkuja ei voi ottaa vastaan. Vai onko lapset opetettu siihen että elämän tarkoitus on tienata mahdollisimman paljon rahaa? En tiedä, mutta silloin kun minä olin lapsi, virpomisen tarkoitus oli pitää hauskaa ja saada siinä sivussa suut makeaksi, ei ansaita rahaa. Tosin onhan joulusta, jota alunperin on pidetty antamisen juhlana, tehty saamisen juhla, niin miksei palmusunnuntaista ja pääsiäisestäkin voisi tehdä sellaista?

Eero Malila

Maria Magdaleena ja Marian evankeliumi

Hiljaisen viikon tiistaina mennään vanhempien nuorten porukalla katsomaan Garth Davisin elokuvaa Maria Magdaleena.

Tätä kirjoittaessani en ole nähnyt elokuvaa, joten minulla ei ole siitä mielipidettä. Juoniselostuksessasi on turvauduttava muiden kirjoituksiin: ”Maria Magdaleena on autenttinen ja humaani kuvaus yhdestä historian salaperäisimmistä ja väärinymmärretyimmistä hengellisistä hahmoista. Raamatullinen elämäkertaelokuva kertoo tarinan Mariasta nuoresta naisesta, joka etsii uutta tapaa elää. Oman aikansa ahdasmielisiä arvoja uhmaten Maria jättää perheensä ja liittyy uuteen liikkeeseen, jota johtaa karismaattinen Jeesus Nasaretilainen Pian hän löytää oman paikkansa liikkeessä ja roolinsa matkalla, joka vie kohti Jerusalemia.”

Edellä olevaa tekstiä kommentoin sanomalla, että Maria Magdaleena on epäilemättä salaperäinen hahmo, mutta väärin ymmärtämisestä ei voi puhua. Hänestä kertovat tosiasiatiedot ovat niin vähäisiä, että häntä on yhtä vaikea ymmärtää oikein kuin väärinkin. Täytyy tyytyä siihen, että hänestä ei tiedetä juuri mitään.

 

Mitä Maria Magdaleenasta oikeasti tiedetään?

Nykyinen raamatunkäännös puhuu Magdalan Mariasta, mutta nimi Maria Magdaleena on edelleen voimissaan. Magdala paljastaa tämän Marian kotipaikan, joka on samanniminen kalastajakylä Gennesaretinjärven länsirannalta.

Maria Magdaleena oli luultavasti varsin varakas, sillä Luukas kertoo, että hän olisi Johannan, Susannan ja monien muiden naisten kanssa avustanut omilla varoillaan Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan. Jeesuksen kerrotaan ajaneen hänestä seitsemän riivaajaa, (Mark. 16: 9). Hänen voi siis päätellä hakeutuneen Jeesuksen lähelle jonkin vaikean sairauden takia.

Ollessaan pääsiäisjuhlilla Jerusalemissa Maria Magdaleenasta tuli Jeesuksen kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemuksen todistaja. Markuksen ja Johanneksen välittämien traditioiden mukaan hän oli ensimmäinen, jolle Jeesus ylösnoustuaan ilmestyi.

Magdalan Marian samastaminen Jeesuksen jalat voidelleeseen syntiseen naiseen ( Luuk. 7: 36-50) on keskiaikaisten tutkijoiden kyseenalainen päätelmä. Niin kuin kuka tahansa Raamatun lukija voi tuosta kohdasta itse havaita, ilmeistä yhteyttä näiden kahden naisen välillä ei ole. Samastamisen syynä on ollut halu saada selville, keitä Raamatun nimeltä mainitsemattomat henkilöt ovat olleet. Halu on ollut niin suuri, että sen täyttämiseksi on tehty omavaltaisia johtopäätöksiä.

 

Mikä oli Marian evankeliumi?

Maria Magdaleena -elokuvasta kertovien lehtijuttujen mukaan elokuvan tekijöihin on vaikuttanut paljon apokryfinen eli Raamatun ulkopuolelle jäänyt Marian evankeliumi, joka on sepitetty luultavimmin Egyptissä toisella vuosisadalla. Siinä Maria oli Jeesuksen rakastettu, opetuslapsista tärkein ja ainoa, jolla oli täydellinen ymmärrys. Kirjoitus ei mainitse Marian toista nimeä, ja periaatteessa kyseessä voisi olla kuka tahansa Uuden testamentin kuudesta muusta Mariasta. Kirjoituksen lopussa Maria esitetään Jeesuksen suosikkioppilaana, jota hän rakasti enemmän kuin muita oppilaita. Niinpä kirjoitusta on käytetty eräiden muiden gnostilaisten kirjoitusten kanssa tukemaan teoriaa, jonka mukaan Jeesus ja Maria olisivat olleet naimisissa. Tätä ei kuitenkaan voida perustella itse tekstillä, vaan siihen vaaditaan lisäkuvittelua.

Raamatun neljästä evankeliumista viimeisimpänä on kirjoitettu Johanneksen evankeliumi kenties vuoden 90 tienoilla. Senkään historiallisuuteen ei voi kovin paljon luottaa. Niinpä myöhemmin kirjoitetut evankeliumit, kuten Marian evankeliumi, ovat jälkikäteen tehtyjä kuvitelmia, ja ne osuvat sillä tavoin oikeaan kuin yleensäkin historian tapahtumien jälkijossittelut, joskus osuvat, mutta useimmiten eivät.

Ate

*  *  *

Elokuvan arvostelut ovat hieman ristiriitaisia. Helsingin Sanomat on suopea:

HOLLYWOOD-ELOKUVA Maria Magdaleenasta? Siis taas yksi mahtipontinen ja juhlallinen uskonnollinen spektaakkeli?

Ei sentään. Australialaisohjaaja Garth Davis (Lion, tv-sarja Top of the Lake) sekä brittikäsikirjoittajat Helen Edmundson ja Philippa Goslettovat tehneet yhdestä kristinuskon vähiten tunnetusta hahmosta kiinnostavan elokuvan.

MARIA MAGDALEENA on pyhimys ja roomalaiskatolisen kirkon määritelmän mukaan ”apostolien apostoli”, koska hänen sanotaan ensimmäisenä kohdanneen ylösnousseen Jeesuksen ja välittäneen tämän sanat muille opetuslapsille. Silti Mariasta ei tiedetä muuta kuin se vähä mitä evankeliumeissa hänestä kerrotaan.

Paavi Gregorius I nimesi saarnassaan vuonna 591 Marian prostituoiduksi, ja tämä käsitys on elänyt sitkeästi, vaikka evankeliumeista ei löydy mitään viitettä moiseen. Niissä Maria on vain nainen, joka monien muiden kanssa seurasi Jeesusta. Ilmeisesti paavin käsitys syntyi siitä, että evankeliumeissa mainitaan Jeesuksen karkottaneen Mariasta seitsemän demonia.

Roomalaiskatolisen kirkon uskomuksen mukaan Maria pakeni Jeesuksen kuoleman jälkeen Etelä-Ranskaan, jossa hän myös kuoli. Tämä on kirvoittanut brittiläisiä pseudohistorioitsijoita kehittelemään teorioita siitä, että Jeesus ja Maria olivat aviopari, joiden jälkeläisestä tuli merovingien hallitsijasuvun kantaisä. Ideaa hyödynsi myös Dan Brownmenestystrillerissään Da Vinci -koodi.

Onneksi Maria Magdaleena -elokuvan tekijät eivät ole moiseen spekulaatioon sortuneet.

DAVISIN elokuva on ennen kaikkea tarina patriarkaatista, jakautuneisuudesta ja epäilystä. Maria (Rooney Mara) on nuori nainen Juudeassa, Galilean Magdalassa vuonna 33. Hänen isänsä ja isoveljensä ovat ajamassa häntä avioitumaan paikallisen leskimiehen kanssa, vaikka hän ei halua.

Lopulta Maria pakenee seudulla kiertävän saarnaajan ja opettajan Jeesus Nasaretilaisen (Joaquin Phoenix) opetuslasten joukkoon. Jeesuksen Maria on tavannut ensimmäisen kerran, kun hänen perheensä kutsui saarnaajan vapauttamaan Marian demonista, jonka perhe uskoi olevan syynä siihen, ettei Maria halua naimisiin. Demonia Jeesus ei löytänyt, vaan omaa tietään etsivän naisen.

Juudea on pahasti jakautunut.

Roomalaiset hallitsevat seutua nukkekuninkaansa Herodes Antipaankautta, ja juutalaiset odottavat tilaisuutta nousta sortajiaan vastaan. Naisten asema on täysin alisteinen heidän isilleen, veljilleen ja aviomiehilleen.

Tähän myrkkykattilaan astuu Jeesus, joka puhuu toisenlaisesta maailmasta.

YKSINKERTAISELLA ja karulla visuaalisella ilmeellään Italiassa kuvattu Maria Magdaleena muistuttaa toista Italiassa tehtyä Jeesus-aiheista elokuvaa, niistä hienointa: Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumia (1964). Kuvaajana on ollut australialainen Greig Fraser, joka sai Oscar-ehdokkuuden Lion-elokuvan kuvaustyöstä.

Davis ja käsikirjoittajat käsittelevät myös Jeesuksen ja opetuslasten suhdetta uudella tavalla.

OPETUSLAPSET uskovat Jeesuksen mainitseman uuden valtakunnan tarkoittavan kuningaskuntaa, jonka Jeesus luo taikavoimillaan. Se tuhoaisi roomalaiset, nostaisi heidän surmaamansa läheiset haudoistaan ja tekisi Jeesuksesta uuden uljaan valtakunnan hallitsijan. Jeesus on opetuslapsille siis enemmän poliittinen populistijohtaja kuin uskonnollinen johtohahmo.

Etenkin perheensä menettänyt naiivi Juudas (Tahar Rahim) uskoo tähän. Hän pettää Jeesuksen koska uskoo, että jos Jeesus itse joutuu hengenvaaraan, hän viimeistään tekee taikansa ja luo uuden kuningaskunnan vanhan raunioille.

MARIA etsii itseään miesten maailmassa ja epäilee kaikkea, paitsi Jeesusta jota hän vaistonvaraisesti ymmärtää. Opetuslapset epäilevät Mariaa, itseään ja välillä Jeesustakin.

Tämä skisma kulkee läpi koko elokuvan, joka ei korosta uskoa tai uskonnollisuutta vaan enemmänkin aikakauden hajaannusta, arvojen murrosta ja epävarmuutta, myös eräänlaisena vertauskuvallisena oman aikamme peilikuvana.

Phoenix tekee Jeesuksesta piinatun, yksinäisen hahmon, joka on tuskallisen tietoinen omasta kohtalostaan ja siitä, että hänen sanomansa ymmärretään väärin.

Ohjaaja Davis hyödyntää runsaasti Rooney Maran herkkiä kasvoja. Maria on tarkkailija, etsijä, tyhjä astia, joka elokuvan lopussa alkaa löytää oman paikkansa Jeesusta seuranneiden, patriarkaatin hylänneiden naisten johdossa.

Maria Magdaleena on Marian kunnianpalautusta, mutta myös kiintoisa feministisvivahteinen ja nykyaikainen näkökulma vanhaan myyttiin, joka on olennainen osa länsimaista uskonnollista kulttuuria.

Davisin elokuva ei ole vanhojen raamattuspektaakkeleiden tyyliin pönöttävän juhlallinen, mutta paikoin sen kerronta on hieman jähmeää ja jotkut kohtaukset kovin pysähtyneen tuntuisia.
Pertti Avola