Seurisblogi Uusi MunBlogi.com -sivusto

21.3.2020

Herran kukkarossa

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 18:33

Kylätiellä ei kulje yhtään ihmistä. Autoja näkyy silloin tällöin liikenteessä. Marketin piha on puolilta päivin autio. Kunnan ainoan yhtenäiskoulun portin vierellä seisoskelee pari kymppivuotiasta tyttöä, joilla on yhteinen harmi ja huoli: ”Miksi ei ennää tulla uamulla kooluun. Sithä myö ee ennää nähä toisiimme, ku teiän koti on niin kaakana…”

On viimeinen arkipäivä ennen poikkeuslain alaista etäopiskelujen alkua 2200 asukkaan kunnassa Pohjois-Savossa. Kouluun menevät jatkossa vain alakoulun nuorimmat ja esikoululaiset. Kaikki muut opettelevat koulutehtävien tekoa digitaalisest. Mutta. Kun kyseessä on pitäjä, jonka kauimmaisista kylistä on toisiinsa matkaa yli kolmekymmentä kilometriä,  niin onhan kaveri-ikävä todellinen huoli lapsille ja nuorille, kun koulupäivinä ei ole mahdollisuutta tavata.

Kun koululaisia kuljetetaan kirkonkylälle kouluun joka arkipäivä mennen tulen, niin kulkeehan siinä samassa myös muutamat aikuiset töihinsä ja asioilleen. Mutta. Nyt loppuu linja-autoliikenne kylältä naapurikuntiin ja lähimpiin kaupunkeihin, koska lukiolaiset ja ammatillisissa opinnoissaan käyvät kylän nuoret ovat etäopinnoissaan.

Tulevan poikkeustilan aikana kylältä ei pääse  edes lääkäripäivystykseen tai optikolle tai Kelan toimistoon tai poliisiasemalle ilman taksia, ellei sitten joku naapuri ole menossa samaan suuntaan ja tarjoa kimppakyytiä.

Mutta. Kun täällä ihmiset elää liki erakkkoina muusta ympäröivästä maailmasta, niin ainakin yksi erityinen asia on täällä totta: virustartunnan saaneista kukaan ei puhu, kun lähimmmät tapaukset on liki sadan kilometrin päässä kylältä. Täällä alettiin hamstrata elintarvikkeita vasta monta päivää kaupunkilaisten jälkeen, kun ei oikein edes ymmärretty, että ”mitennii sitä vessapapeerii nuin palajon tarviihtaisiin”, kun oli nähty lehtien lööpeistä kuvia kaupungin markettien tyhjistä hyllyistä.

Taru Lossi

18.3.2020

Seuris Koronan aikaan

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 12:26

Virus on iskenyt myös Seuriksen toimintaan. Valtiovallalta on tullut niin kovat määräykset, ettei jäänyt vaihtoehtoa. Seuriksen ovet oli laitettava kiinni. Rippikouluissakin pidetään taukoa huhtikuun loppuun saakka. Onneksi niissä on nyt vähän hiljaisempi vaihe.

 Seuris avataan heti, kun siihen tulee lupa. Meihin seurakunnan työntekijöihin voi ottaa yhteyttä, jos on suruja tai iloja kerrottavana. Seurisnetissä ovat yhteystietomme.

Ate, Ossi, Taru, Teemu, Reetta ja Ville

————–

Maanantai 

·         Pelistriimiä Twitchissä klo 12-15

·         Kulkurin iltarukous Instassa klo 21 

Tiistai 

·         Päivän pähkinä Instagramissa klo 9 

Keskiviikko 

·         Nuortenilta Discordissa 18-22 

·         Hartaus Youtubeen klo 21 

Torstai 

·         Nuortenilta Discordissa 18-22 

·         Hartaus Youtubeen klo 21 

Perjantai 

·         Päivän pähkinä Instagramissa klo 9 

Lauantai 

·         Seuriskamojen MY DAY klo 9.00 Youtubessa 

Sunnuntai 

·         Kynttilälive Instassa klo 21 

Discordin linkki on keskiviikkona : https://discord.gg/pZXZzFe

Discordiin päästyäsi paina + ja liitä linkki tämän jälkeen olet päässyt kanavalle. Tarkista mikrofonisi ja kuulokkeesi, jotta kuulet ja sinua kuullaan. Jos on ongelmia, niin kysele admineiltä apua.

 Seuris on Youtubessa nimellä Seuris ja Twitchissä seurispirkkala. Ne voi laittaa myös linkeiksi. Seuriksen nuorilla ja nuorilla aikuisilla on molemmilla myös omat Facebook-sivunsa. Twitterissäkin löytyy: https://twitter.com/seurispirkkala.

9.2.2020

Antti Tuiskun uusi levy

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 12:46

Antti Tuisku julkaisi perjantaina 7. helmikuuta uuden Valittu kansa -albuminsa, joka on suomalaiselle popmusiikille poikkeuksellisesti rakennettu uskonnollisen tematiikan ympärille. Kyseessä ei ole artistin uskoontulon ihme tai hengellinen herääminen, vaan halu rikkoa rajoja, herättää ajatuksia ja määrittää popmusiikkia uudella tavalla.

Valittu kansa -albumi on provosoivilla teksteillään ja nimikkokappaleensa musiikkivideolla ehtinyt jo suututtaa monet. Kappaleissa leikitellään uskonnollisen elämän ja poptähden elämän rajapinnalla. Jotkut saattavat pitää levyä pilkkana Jumalaa ja kristittyjä kohtaan. Kappaleissa esitetyt ajatukset eivät kaikki olekaan perinteisten kristillisten oppien mukaisia, sillä levy käsittelee myös itseironiaa, tekopyhyyttä ja vallan väärinkäyttöä. Usein ollaan kuitenkin juuri kristillisen elämän peruskysymyksien äärellä: Kelpaanko omana itsenäni? Kuuleeko Jumala rukoukset? Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu?

Viime vuosina uskonnollista viestintää ovat harrastaneet ei-kirkollisista toimijoista lähinnä konservatiivisen siiven poliitikot. Suomen suurin poptähti tuo tähän mukavaa vaihtelua. Antti Tuiskun levy kutsuu pohtimaan omaa inhimillistä tarvetta nojata johonkin ihmistä suurempaan voimaan.

Eetu Helminen

27.1.2020

Sana ”apukouluttaja” joutaa kotiseutumuseoon

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 02:35

Pirkkalan seurakunnan rippikouluissa on ollut aikuisia maallikoita seurakunnan työntekijöiden rinnalla vuodesta 1986. Tuolloin käytäntö oli niin uutta, että sille haettiin jopa piispan tukea, ja se saatiin. Tuli lupa siihen, että nuoret aikuiset saavat hoitaakseen oikeasti merkittäviä tehtäviä, kuten opetusta. Käytäntö on sittemmin levinnyt muuallekin Suomeen.

Näitä rippikoulun vastuunkantajia alettiin kutsua apukouluttajiksi. Minua on tuo nimitys kiusannut aina jonkin verran ja viime aikoina entistäkin enemmän. Sanassa kouluttaja on sotilaallinen sävy, eikä se vastaa meidän rippikoulumme todellisuutta. Ei meillä ketään kouluteta (sama vika on myös sanassa isoskoulutus), ei edes sillä tavoin kuin Punainen Risti antaa ensiapukoulutusta. Rinnalla on alettu käyttää sanaa apuopettaja, mutta sekään ei mielestäni osu oikeaan. Nuoret maallikot eivät ole kovinkaan paljon apuja, koska suurelta osin he vastaavat tehtävistä, joiden tyydyttävään hoitamiseen työntekijöistä ei lainkaan ole. Heistä syntyvä vaikutelma on niin ikään kaukana opettajasta.

Sanan apu mukana kuljettamista voidaan perustella lähinnä sillä, että sana apari on syvällä pirkkalalaisessa rippikouluslangissa. Sitä tuskin onnistutaan kymmenessä vuodessakaan juurimaan pois.

Olisiko aika sille, että nuoria maallikoitamme alettaisiin kutsua vaikkapa ohjaajiksi tai toisinaan maallikko-ohjaajiksi? Rinnalla voisi elää historiaan perustuva slangisana apari?

Mitä mieltä olette?

Arto Köykkä

15.11.2019

Punainen laulukirja uudistuu

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 15:48

Nuoren seurakunnan veisukirja eli ”Punainen laulukirja” uudistuu jälleen. Viiden vuoden välein päivittyvästä laulukirjasta julkaistaan uusi painos vuonna 2020.

Helsingin Hyvän toivon kappelissa järjestettiin elokuussa keskustelutilaisuus, jossa kirjan toimittanut muusikko Tommi Kalenius kertoi tulevasta Punaisesta kirjasta. Hän vakuutti, että kirjasta löytyvät tutut ikisuosikit Tilkkutäkki, Evankeliumi sekä kyselytutkimuksien perusteella suosituin laulu Laula ihmiselle. Monia muitakin tietysti, mutta kuulemma puolet kirjan lauluista on täysin uusia.

Kirjassa on myös entistä enemmän 2010-luvulla radiolistoilla soinutta musiikkia. Juha Tapion rinnalle on tullut Samuli Putron ja Happoradion kappaleita sekä esimerkiksi Anna Puun levyttämä Mestaripiirros.

Hiphop-kulttuurin suosion kasvu nuorten keskuudessa huomioidaan myös Punaisessa kirjassa. Mukaan tulee ensimmäistä kertaa lauluja, joissa on perinteisen laulun lisäksi rap-osuuksia. Yksi tällainen laulu on vuoden 2013 Lähetysjuhlille tehty versio Jaakko Löytyn Siunaa koko maailmaa -laulusta, jossa on mukana räppäri Lauri Kemppainen eli Daikini.

Eetu Helminen

2.2.2019

Klaus Härö – Tuntematon mestari

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 22:03

Milloin viimeksi katsoit sellaisen elokuvan, että tosiaan jäit sen loputtua paikallesi istumaan elokuvateatterin penkkiin ja järjestelemään ajatuksiasi niin pitkäksi aikaa, että vierustoveri kehotti sinua jo nousemaan ylös?

Yksi Pirkkalan Seuriksen tarjoamista ajanviettotavoista on ollut jo useamman vuoden leffatreffit. Niillä haluavat pääsevät alennettuun hintaan katsomaan porukalla elokuvia, joita ei ehkä muuten tulisi katsottua. Katsottavissa on ollut niin Arto Halosen Valkoinen raivo kuin Andrei Tarkovskin Peilikin. Monet elokuvat katsotaan Arthouse Cinema Niagarassa Koskikeskuksen kupeessa, mutta jokunen on tullut katsottua myös Finnkinon teattereissa Plevnassa tai Cine Atlaksessa.                   

Ohjaaja, jonka elokuvia on leffatreffeillä kenties eniten katsottu, on suomalainen Klaus Härö. Tiistaina 15.1. katsottu Tuntematon mestari oli jo kolmas kyseisen ohjaajan elokuva, joka Seuris-porukalla käytiin katsomassa. Yritän tässä hieman tiivistää tuntemuksiani elokuvasta.

Elokuvana Tuntematon mestari oli Seuris-väelle osuva valinta. Se ei käsitellyt uskonnollisuutta juuri lainkaan, ja juuri uskonnottomuudessaan se onnistui olemaan hyvinkin tyylikäs uskonnollinen elokuva.

Elokuvan asetelma on vanhan Olavi-nimisen miehen näkökulmasta kuvattu tasapainoilu uran ja menestyksen sekä perheen ja velvollisuuksien välillä – juoksu aikaa vastaan kilpailussa, jossa joku ovi on vääjäämättä sulkeutumassa. Olavi on ulkoistanut koko henkilökohtaisen elämänsä, ainakin rivien välistä tulkittuna, jo pitkän aikaa taiteelle: Hän kerää vanhaa taidetta Helsingissä sijaitsevaan liikkeeseensä ja pyrkii saavuttamaan tällä taiteella voittoa myymällä sitä eteenpäin. Vuodet ovat kuitenkin jättäneet jälkensä, ja Olavilla on jo hinku itsekin poistua liikkeestään maalausten mukana.

Pitkän uran tehneen miehen hiipuvan nuotion äärelle saapuvat Olavin 15-vuotias tyttärenpoika Otto, viimeinen mahdollisuus suureen onnistumiseen sekä tietenkin itse Kristus. Olavi, jonka aika on jäämässä liian lyhyeen, näkee mahdollisuuden saavuttaa sittenkin arvokas loppu uralleen – ei kehäraakkina, joka ei ymmärtänyt jättää leikkiä kesken, vaan voittajana, joka tiesi, että lopussa seisoo suurin kiitos.

Kun puhutaan taiteesta tässä pohjoisessa maassamme, on harvoin perusteltua jättää mainitsematta myös itäistä naapuriamme, kiistatonta taiteen suurvaltaa niin kuvataiteen kuin kirjallisuuden alalla. Tämä asetelma on läsnä myös Klaus Härön elokuvassa, ja siksi katson aiheelliseksi tuoda sen myös tähän tekstiini: Varta vasten -rippikoulumateriaalista löytyy venäläisen Leo Tolstoin tarina miehestä, joka saa tilaisuuden haalia itselleen niin paljon maata, kuin suinkin pystyy päivän aikana jalkaisin kiertämään – sillä ehdolla, että hän todella ehtii kiertää koko alueen. Jos hän ei palaa päivänvalolla lähtöpaikkaansa, ei hän saa mitään. Arvata ehkä saattaa, että vanha sanonta pitää Tolstoin tarinassa kutinsa: ahneella on paskainen loppu. Mies kävelee liian kauas, eikä ennätä enää palata. Hädissään hän juoksee itsensä hengiltä yrittäessään palata lähtöpaikalleen.

Kysymys siis kuuluu: Onko Olavi kävellyt jo liian kauas, vai onko uran lopetus ja ennen kaikkea oman tyttären ja tämän lapsen arvostus vielä voitettavissa takaisin?

En malta olla mainitsematta näin hyvän palstatilan saadessani muuan seikkaa, joka elokuvassa jäi häiritsemään. Jos haluat katsoa elokuvan itse ennen kuin luet pätemään pyrkivän jolpin kommentteja ja parannusehdotuksia, ehdotan että lopetat lukemisen tähän. On tietenkin tökeröä yrittää kertoa yhtään kenellekään, miten Klaus Härön tulisi elokuvansa ohjata.

Jos kuitenkin päätit jatkaa lukemista, haluan sanoa vielä tämän: Mielestäni Härö olisi voinut lopettaa elokuvansa 10 minuuttia aiemmin. Tarina oli kerrottu ja kaikki oli selvää. Sen olisi voinut jättää siihen ja antaa loppua kuin Xavier Beauvois’n elokuva Jumalista ja ihmisistä – elokuva, joka voitti Cannesin elokuvafestivaaleilla Grand Prix palkinnon. Mutta hälläpä väliä. Lisään tähän loppuu lainauksen, jonka ajattelen ainakin näin Seuris-kontekstissa menevän perille: ”Navajo-intiaanit tekevät töihinsä yhden tahallisen virheen muistaakseen, että vain Jumala on täydellinen.”

Tuomas Hoffrén

31.8.2018

Hakalan Ossi esittäytyy

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 10:53

Olen Ossi, ja tänä syksynä töissä seuriksella – Teemun sijaisena tarkemmin sanottuna. Siinä kai oleellisimmat. Ehkä on kuitenkin perusteltua kertoa itsestäni hieman muutakin, joten..

Omalta osaltani tarina alkoi 29.9.1992, jolloin lähinnä synnyin. Lisäksi hieman huusin, itkin, nukuin ja söin. Tuohon aikaan tykkäsin laulaa, jutella ihmisille (vaikka juttujani harvoin tuolloin kukaan ymmärsi) ja nauraa pistorasioille (ne kun näyttivät hassuilta pieniltä naamoilta). Kaksikymmentäviisi vuotta eteenpäin ja juuri mikään ei ole muuttunut. Edelleen tykkään laulamisesta ja ihmisten kanssa jutustelusta (vaikka juttujani on edelleen ajoittain hieman vaikea ymmärtää). Tykkään myös nukkumisesta ja syömisestä, toisinaan myös itken ja huudan. Myös nauramisesta pidän edelleen erityisen paljon – joskaan en naura enää pistorasioille (olen keksinyt elämääni hauskempaa sisältöä).

Syntymäni ja tämän päivän välillä olen opetellut pyöräilemään, lukemaan ja kirjoittamaan. Kaikista näistä pidän yllättävän paljon. Lisäksi olen harrastanut jalkapalloa ja skeittausta, sekä voittanut piirustus- ja sanoituskilpailun. Olen opetellut soittamaan kitaraa, käynyt rockfestareilla, hypännyt benjin. Olen opiskellut ammatin, suorittanut ajokortin, lukion ja armeijan, kyllästynyt työhön ja muuttanut Helsinkiin opiskelemaan.

Ja nyt olen tässä – juuri muuttamassa takaisin kotikylääni Pirkkalaan, valmistumassa ammattikorkeakoulusta ja aloittamassa työt yhdessä elämäni tärkeimmässä yhteisössä. Ei valittamista.

 

Törmäillään.

Ossi

 

 

27.8.2018

Mistä kaikesta Pihlisrock koostuu? 10 asiaa.

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 21:31
  1. Pihlajaniemestä, jossa ei enää vietetä nuorteniltoja, mutta perinteitä kunnioittaen vietetään kesän päättävää nuorten rocktapahtumaa.
  2. Lavasta, joka on viime vuosina tullut Bright Groupilta, kun Musiikki Mode siirtyi osaksi sitä vuonna 2015.
  3. Pingiskatoksesta, joka tosin on viime vuosina toiminut 51 viikkoa vuodesta seurakunnan lautavarastona.
  4. Vapaaehtoisten työryhmästä ja kesätyöntekijöistä, jotka suunnittelevat ja toteuttavat Pihlisrockin ja sen oheistapahtumia.
  5. Talkoolaisista, jotka ovat laittamassa tapahtuma-aluetta kuntoon.
  6. Ruoka- ja kioskimyynnistä, joilla kerätään varoja kummilapsille Etiopiaan.
  7. Seurakunnan äänentoisto- ja soittokamoista, jotka varustavat Pingiskatoksen lavaa.
  8. Elävän musiikin ystävien soittokamoista, jotka antavat omansa lainaksi myös toisille soittajille.
  9. Video- ja valokuvaajista, jotta kaikkea tätä voidaan muistella vielä kuukausien ja vuosienkin kuluttua.
  10. Seurisnuorista, jotka saapuvat katsomaan kavereidensa ja tuttujensa esityksiä ja viettämään elokuun viimeisen sunnuntain iltaa.

Eetu Helminen

27.3.2018

Harmittomasta virpomisperinteestä on tehty vaikeaa ja vakavaa

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 11:14

Palmusunnuntaita edeltävänä lauantaina selasin pitkästä aikaa Facebookia. Vaikka voi vähän ihmeelliseltä tuntuakin niin kyllä nuoret sitä vielä käyttävät. Toki suurin käyttäjäryhmä taitaa olla nykyään keski-ikäiset äidit, joiden keskustelu itse asiassa pistikin silmään.

Selasin siis Pirkkalan ja Lempäälän Facebookryhmiä, niitä joissa yleensä valitetaan mopoilla kaahaavista nuorista tai ilmoitetaan karanneista koirista. Palmusunnuntain alla iskivät kuitenkin silmään keskustelut, joissa pyydettiin ihmisiä ilmoittamaan saako heidän kotonaan käydä virpomassa. Sinänsä hieno ajatus, sillä onhan joidenkin lasten vanhemmista varmasti kauheaa ajatella, kuinka heidän lapsensa tulevat torjutuksi ja mikä pahinta, häiritsevän sellaisen ihmisen aikaa, joka ei halua ottaa virpojia vastaan.

Muistan itse kuinka lapsena kävin virpomassa. Pajunoksat kerättiin yleensä jonkin tien tai pellon laidasta ja koristeltiin silkkipapereilla, piipunrasseilla ja kaikella muulla mitä nyt sattui kotoa löytymään. Myös pukeutumisessa sai käyttää luovuutta. Noidan viitan saattoi askarrella vaikka jätesäkistä, ja kasvot sudittiin uskottavan näköisiksi kasvomaaleilla.

Itse virpominen sitten hoidettiin yleensä kavereiden kanssa, suunnilleen kolmen hengen porukassa. Soitettiin ovikelloa, kysyttiin saako virpoa, lausuttiin loru ja saatiin karkkia. Aika monilla oli ilmeisesti tapana antaa virpomisvitsa virvottavalle, mutta itse en sitä muista tehneeni. Karkkia tuli joka tapauksessa. Myöhemmin vertailtiin kavereiden kanssa sitten vertailin kuka oli saanut eniten saalista. Parhaimmillaan sitä tuli muistaakseni pieni korillinen.

Muistan itse joskus miettineeni, että mitä jos virpomispalkat saisikin rahana. Olisihan sitä lapsena halunnut rahaa vaikka mihin leluihin ja sensellaiseen, kun oma viikkorahakin oli onnettoman pieni, tai ainakin tuntui siltä. Nykyään rahan pyytäminen virvottaessa ei tosin kuulemma ole niin kovin ihmeellistä. Ilta-sanomista osui silmääni uutisotsikko, jossa kerrottiin virpomispalkkoja vaadittavan ja jopa ”kerjättävän” rahana. Tuo uutinen pisti hieman miettimään.

Lukiessani Facebookista ilmoituksia siitä missä saa virpoa, mietin että taas on tehty harmittomasta perinteestä ja hauskasta asiaa vaikeaa ja vakavaa. Mietin itsekseni hieman huvittuneena, että onhan se varmaan hyvin hankalaa kieltäytyä virpojien pyynnöistä tai edes katsella jotain tuntemattomia lapsia omalla kotiovella. Nähtyäni asiasta kertovan uutisen Iltasanomissa, aloin ajattelemaan asiaa myös hieman toiselta kantilta. En minäkään haluaisi ihmisiä kerjäämään rahaa kotiovelleni.

No mistä tuo kehitys kertoo? Ovatko nykyaikaiset lelut niin kalliita että rahaa täytyy pyytää virpomalla vai ulottuuko vallalla oleva terveysbuumi jo lapsiin, niin että epäterveellisiä herkkuja ei voi ottaa vastaan. Vai onko lapset opetettu siihen että elämän tarkoitus on tienata mahdollisimman paljon rahaa? En tiedä, mutta silloin kun minä olin lapsi, virpomisen tarkoitus oli pitää hauskaa ja saada siinä sivussa suut makeaksi, ei ansaita rahaa. Tosin onhan joulusta, jota alunperin on pidetty antamisen juhlana, tehty saamisen juhla, niin miksei palmusunnuntaista ja pääsiäisestäkin voisi tehdä sellaista?

Eero Malila

23.3.2018

Maria Magdaleena ja Marian evankeliumi

Filed under: Yleinen — seurispirkkala @ 23:37

Hiljaisen viikon tiistaina mennään vanhempien nuorten porukalla katsomaan Garth Davisin elokuvaa Maria Magdaleena.

Tätä kirjoittaessani en ole nähnyt elokuvaa, joten minulla ei ole siitä mielipidettä. Juoniselostuksessasi on turvauduttava muiden kirjoituksiin: ”Maria Magdaleena on autenttinen ja humaani kuvaus yhdestä historian salaperäisimmistä ja väärinymmärretyimmistä hengellisistä hahmoista. Raamatullinen elämäkertaelokuva kertoo tarinan Mariasta nuoresta naisesta, joka etsii uutta tapaa elää. Oman aikansa ahdasmielisiä arvoja uhmaten Maria jättää perheensä ja liittyy uuteen liikkeeseen, jota johtaa karismaattinen Jeesus Nasaretilainen Pian hän löytää oman paikkansa liikkeessä ja roolinsa matkalla, joka vie kohti Jerusalemia.”

Edellä olevaa tekstiä kommentoin sanomalla, että Maria Magdaleena on epäilemättä salaperäinen hahmo, mutta väärin ymmärtämisestä ei voi puhua. Hänestä kertovat tosiasiatiedot ovat niin vähäisiä, että häntä on yhtä vaikea ymmärtää oikein kuin väärinkin. Täytyy tyytyä siihen, että hänestä ei tiedetä juuri mitään.

 

Mitä Maria Magdaleenasta oikeasti tiedetään?

Nykyinen raamatunkäännös puhuu Magdalan Mariasta, mutta nimi Maria Magdaleena on edelleen voimissaan. Magdala paljastaa tämän Marian kotipaikan, joka on samanniminen kalastajakylä Gennesaretinjärven länsirannalta.

Maria Magdaleena oli luultavasti varsin varakas, sillä Luukas kertoo, että hän olisi Johannan, Susannan ja monien muiden naisten kanssa avustanut omilla varoillaan Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan. Jeesuksen kerrotaan ajaneen hänestä seitsemän riivaajaa, (Mark. 16: 9). Hänen voi siis päätellä hakeutuneen Jeesuksen lähelle jonkin vaikean sairauden takia.

Ollessaan pääsiäisjuhlilla Jerusalemissa Maria Magdaleenasta tuli Jeesuksen kuoleman, hautaamisen ja ylösnousemuksen todistaja. Markuksen ja Johanneksen välittämien traditioiden mukaan hän oli ensimmäinen, jolle Jeesus ylösnoustuaan ilmestyi.

Magdalan Marian samastaminen Jeesuksen jalat voidelleeseen syntiseen naiseen ( Luuk. 7: 36-50) on keskiaikaisten tutkijoiden kyseenalainen päätelmä. Niin kuin kuka tahansa Raamatun lukija voi tuosta kohdasta itse havaita, ilmeistä yhteyttä näiden kahden naisen välillä ei ole. Samastamisen syynä on ollut halu saada selville, keitä Raamatun nimeltä mainitsemattomat henkilöt ovat olleet. Halu on ollut niin suuri, että sen täyttämiseksi on tehty omavaltaisia johtopäätöksiä.

 

Mikä oli Marian evankeliumi?

Maria Magdaleena -elokuvasta kertovien lehtijuttujen mukaan elokuvan tekijöihin on vaikuttanut paljon apokryfinen eli Raamatun ulkopuolelle jäänyt Marian evankeliumi, joka on sepitetty luultavimmin Egyptissä toisella vuosisadalla. Siinä Maria oli Jeesuksen rakastettu, opetuslapsista tärkein ja ainoa, jolla oli täydellinen ymmärrys. Kirjoitus ei mainitse Marian toista nimeä, ja periaatteessa kyseessä voisi olla kuka tahansa Uuden testamentin kuudesta muusta Mariasta. Kirjoituksen lopussa Maria esitetään Jeesuksen suosikkioppilaana, jota hän rakasti enemmän kuin muita oppilaita. Niinpä kirjoitusta on käytetty eräiden muiden gnostilaisten kirjoitusten kanssa tukemaan teoriaa, jonka mukaan Jeesus ja Maria olisivat olleet naimisissa. Tätä ei kuitenkaan voida perustella itse tekstillä, vaan siihen vaaditaan lisäkuvittelua.

Raamatun neljästä evankeliumista viimeisimpänä on kirjoitettu Johanneksen evankeliumi kenties vuoden 90 tienoilla. Senkään historiallisuuteen ei voi kovin paljon luottaa. Niinpä myöhemmin kirjoitetut evankeliumit, kuten Marian evankeliumi, ovat jälkikäteen tehtyjä kuvitelmia, ja ne osuvat sillä tavoin oikeaan kuin yleensäkin historian tapahtumien jälkijossittelut, joskus osuvat, mutta useimmiten eivät.

Ate

*  *  *

Elokuvan arvostelut ovat hieman ristiriitaisia. Helsingin Sanomat on suopea:

HOLLYWOOD-ELOKUVA Maria Magdaleenasta? Siis taas yksi mahtipontinen ja juhlallinen uskonnollinen spektaakkeli?

Ei sentään. Australialaisohjaaja Garth Davis (Lion, tv-sarja Top of the Lake) sekä brittikäsikirjoittajat Helen Edmundson ja Philippa Goslettovat tehneet yhdestä kristinuskon vähiten tunnetusta hahmosta kiinnostavan elokuvan.

MARIA MAGDALEENA on pyhimys ja roomalaiskatolisen kirkon määritelmän mukaan ”apostolien apostoli”, koska hänen sanotaan ensimmäisenä kohdanneen ylösnousseen Jeesuksen ja välittäneen tämän sanat muille opetuslapsille. Silti Mariasta ei tiedetä muuta kuin se vähä mitä evankeliumeissa hänestä kerrotaan.

Paavi Gregorius I nimesi saarnassaan vuonna 591 Marian prostituoiduksi, ja tämä käsitys on elänyt sitkeästi, vaikka evankeliumeista ei löydy mitään viitettä moiseen. Niissä Maria on vain nainen, joka monien muiden kanssa seurasi Jeesusta. Ilmeisesti paavin käsitys syntyi siitä, että evankeliumeissa mainitaan Jeesuksen karkottaneen Mariasta seitsemän demonia.

Roomalaiskatolisen kirkon uskomuksen mukaan Maria pakeni Jeesuksen kuoleman jälkeen Etelä-Ranskaan, jossa hän myös kuoli. Tämä on kirvoittanut brittiläisiä pseudohistorioitsijoita kehittelemään teorioita siitä, että Jeesus ja Maria olivat aviopari, joiden jälkeläisestä tuli merovingien hallitsijasuvun kantaisä. Ideaa hyödynsi myös Dan Brownmenestystrillerissään Da Vinci -koodi.

Onneksi Maria Magdaleena -elokuvan tekijät eivät ole moiseen spekulaatioon sortuneet.

DAVISIN elokuva on ennen kaikkea tarina patriarkaatista, jakautuneisuudesta ja epäilystä. Maria (Rooney Mara) on nuori nainen Juudeassa, Galilean Magdalassa vuonna 33. Hänen isänsä ja isoveljensä ovat ajamassa häntä avioitumaan paikallisen leskimiehen kanssa, vaikka hän ei halua.

Lopulta Maria pakenee seudulla kiertävän saarnaajan ja opettajan Jeesus Nasaretilaisen (Joaquin Phoenix) opetuslasten joukkoon. Jeesuksen Maria on tavannut ensimmäisen kerran, kun hänen perheensä kutsui saarnaajan vapauttamaan Marian demonista, jonka perhe uskoi olevan syynä siihen, ettei Maria halua naimisiin. Demonia Jeesus ei löytänyt, vaan omaa tietään etsivän naisen.

Juudea on pahasti jakautunut.

Roomalaiset hallitsevat seutua nukkekuninkaansa Herodes Antipaankautta, ja juutalaiset odottavat tilaisuutta nousta sortajiaan vastaan. Naisten asema on täysin alisteinen heidän isilleen, veljilleen ja aviomiehilleen.

Tähän myrkkykattilaan astuu Jeesus, joka puhuu toisenlaisesta maailmasta.

YKSINKERTAISELLA ja karulla visuaalisella ilmeellään Italiassa kuvattu Maria Magdaleena muistuttaa toista Italiassa tehtyä Jeesus-aiheista elokuvaa, niistä hienointa: Pier Paolo Pasolinin Matteuksen evankeliumia (1964). Kuvaajana on ollut australialainen Greig Fraser, joka sai Oscar-ehdokkuuden Lion-elokuvan kuvaustyöstä.

Davis ja käsikirjoittajat käsittelevät myös Jeesuksen ja opetuslasten suhdetta uudella tavalla.

OPETUSLAPSET uskovat Jeesuksen mainitseman uuden valtakunnan tarkoittavan kuningaskuntaa, jonka Jeesus luo taikavoimillaan. Se tuhoaisi roomalaiset, nostaisi heidän surmaamansa läheiset haudoistaan ja tekisi Jeesuksesta uuden uljaan valtakunnan hallitsijan. Jeesus on opetuslapsille siis enemmän poliittinen populistijohtaja kuin uskonnollinen johtohahmo.

Etenkin perheensä menettänyt naiivi Juudas (Tahar Rahim) uskoo tähän. Hän pettää Jeesuksen koska uskoo, että jos Jeesus itse joutuu hengenvaaraan, hän viimeistään tekee taikansa ja luo uuden kuningaskunnan vanhan raunioille.

MARIA etsii itseään miesten maailmassa ja epäilee kaikkea, paitsi Jeesusta jota hän vaistonvaraisesti ymmärtää. Opetuslapset epäilevät Mariaa, itseään ja välillä Jeesustakin.

Tämä skisma kulkee läpi koko elokuvan, joka ei korosta uskoa tai uskonnollisuutta vaan enemmänkin aikakauden hajaannusta, arvojen murrosta ja epävarmuutta, myös eräänlaisena vertauskuvallisena oman aikamme peilikuvana.

Phoenix tekee Jeesuksesta piinatun, yksinäisen hahmon, joka on tuskallisen tietoinen omasta kohtalostaan ja siitä, että hänen sanomansa ymmärretään väärin.

Ohjaaja Davis hyödyntää runsaasti Rooney Maran herkkiä kasvoja. Maria on tarkkailija, etsijä, tyhjä astia, joka elokuvan lopussa alkaa löytää oman paikkansa Jeesusta seuranneiden, patriarkaatin hylänneiden naisten johdossa.

Maria Magdaleena on Marian kunnianpalautusta, mutta myös kiintoisa feministisvivahteinen ja nykyaikainen näkökulma vanhaan myyttiin, joka on olennainen osa länsimaista uskonnollista kulttuuria.

Davisin elokuva ei ole vanhojen raamattuspektaakkeleiden tyyliin pönöttävän juhlallinen, mutta paikoin sen kerronta on hieman jähmeää ja jotkut kohtaukset kovin pysähtyneen tuntuisia.
Pertti Avola

 

Older Posts »

Powered by WordPress