Tätä kirjoittaessani on Kahvin ja pullan julkaisupäivän aatonaatto.
Kun lehteä aletaan koota, tehtävä tuntuu joka kerta yhtä mahdottomalta. Mielessään kyselee, mistä ihmeestä lehden voi tehdä, kun materiaalia ei ole. Pakolliset uutiset, takakannessa oleva joulukauden ohjelma, syksyn lööpit ja Seurislegendan julkaisu tuottavat kymmenkunta sivua, mutta mitä se on lehdestä, joka on ollut suurimmillaan 48 sivun kokonainen? – Isompaa lehteä en muuten suostu tekemäänkään.
Vähitellen juttuja alkaa kuitenkin tulla, ensin oli Latosaaren Laurin juttu, sitten Vakkilaisen Teemun ja vähä vähältä niitä oli lisää.
Lopulta niitä on taas normaali määrä. Joukossa on tekstejä, jotka voitaisiin julkaista laajaakin levikkiä saavissa julkaisuissa. Nuoret eivät vain biletä tai räplää. He myös ajattelevat.
Olen ylpeä siitä, että saan olla osa tällaista joukkoa.
Ate