Sotkamon lumous

Istun Tampere-talon yhdessä kokoushuoneessa. Huone on valaistu vain edestä ja nouseva katsomo on täyttynyt osittain. Edessä valkokankaan luona seisoo kaksi miestä, jotka saavat seurakseen pari nuorta. Kun sovittu alkamisaika täyttyy, suljetaan salin ovet ja edessä odotelleet ihmiset alkavat puhua. Puhuvat lyhyesti ja sanovat antavansa kuvalle mahdollisuuden puhua meille katsojille sen, mitä heillä on meille kerrottavanaan.

Valkokankaalla alkaa kuvakerronta nuorista, jotka ovat lähdössä metsäretkelle. Pakettiauton uumeniin sullotaan yhteiset reissutavarat, tarkistetaan läsnäolijat ja sanotaan pari sanaa yleisestä matkaturvallisuudesta ja reissuviihtyvyydestä metsäleirin aikana.

Tarina on todellisen tuntuinen, roolihahmot uskottavia ja sattumukset koskettavia. – Kun elokuva päättyy, alkaa yleisön suosionosoituksena taputukset, joille ei ihan heti tule loppua. Olemme juuri nähneet lyhytelokuvan, jonka Sotkamon seurakunnan nuoret (15-n.19-vuotiaat) ovat itse vuoden prosessin aikana yhdessä luoneet käsikirjoituksesta valmiin kuvamateriaalin editointiin asti. Apunaan ja koko projektin kantavina voimina ovat olleet pari aikuista elokuva-alan ammattilaista.
Sotkamon seurakunnan nuorilla on oma elokuvateatteri ja oma yhdistys, Versova puu.

Olen yhä monta päivää näkemäni jälkeen kuin lumottu: olisinpa seurakuntanuorena Sotkamossa, olisinpa…
Taru Lossi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *