Talviriparin retkipäivän muistelmia

Monesti päivät valuvat yhteen ja aika lipuu ohitsemme, meidän kiinnittämättä siihen sen suurempaa huomiota. Usein emme tietoisesti ajattele päivän kulkua, tai emme pidä sitä kovinkaan merkityksellisenä. Toisinaan tapahtuu jotakin todella mukavaa, jonka me muistamme vielä pitkään tapahtuman jälkeenkin. Mahdollisesti myös odotamme, että se tapahtuisi vielä uudestaan – että sen hetken voisi elää vielä kerran…

Viikko sitten lauantaiaamuna pakkanen ei purrut niin kovin kuin oli aikaisemmin viikolla tehnyt, ja aurinko suorastaan hymyili. Tuntui siltä kuin luonto olisi tiennyt tämän lauantain olevan hyvin merkityksellinen. Varmasti jokaisella päivällä on merkityksensä jollekulle, mutta juuri tämä lauantai oli erityisen merkityksellinen ensimmäisen rippikouluretkensä starttaavalle rippikouluryhmälle.

Bussimatka oli aluksi hiljainen. Väsymys, jännitys ja kipinöivä into oli käsin kosketeltavissa, kun matka taittui kohti Korpilahtea ja leirikeskustamme. Isoset hyörivät koko matkan pikkusten ympärillä, opetellen nimiä ja tutustumalla uusiin ihmisiin.

Leirikeskukseen tutustuminen alkoi pihapiiriin tutustumisella, jonka jälkeen saimme syödä aivan mahtavaa ruokaa. Oli mukava kuunnella, kuinka pikkuset keskustelivat jo vapautuneesti toisilleen ja isosilleen. Päivä kului aivan älyttömän nopeasti. Sisällä leikimme tutustumisleikkejä, ja ulkona pelasimme ryppyä. Leiripäivän parhaimpia kuvia löytyy seuris.netistä. Kaikista kuvista voi havaita, kuinka jokaisen kasvoilla loistaa riemu ja onnistumisen tunne, kun peli vie mukanaan.

Päivällisen aikana eräässä pöydässä keskusteltiin siitä, jos vain jäisimme leirikeskukseen ja ilmoittaisimme ulkomaailmaan, ettemme millään pysty lähtemään pois Mutasen leirikeskuksesta. Maittavan ruuan jälkeen rauhoituimme vielä kirkossa hartauden parissa.

Paluumatkalla oli aluksi hyvin hiljaista. Jokainen oli päivän aikana saanut paljon uutta ajateltavaa ja taisi hieman olla väsymystäkin ilmassa. Loppumatkan aikana keskustelut saivat siivet, ja takapenkillä raikui vapautunut naurun hekkala. Naurun soinnin ohessa kuulostelin muitakin fiiliksiä. Leiri olisi kuulemma voinut alkaa, vaikka heti… haikeita fiiliksiä, iloa ja naurua. Kaikenlaisia tunteita mahtui tähän päivään.

Illalla kävellessäni kotia kohti, taivas oli täynnä tähtiä; yhtä kirkkaina, kuin rippikoululaisten ilmeet korpilahdella – täynnä toivoa ja lohtua. Pian näemme uudestaan ja pääsemme osaksi tätä tähtilaumaa. Tästä tulee huippu leiri!

Ida ’Ade’ Ahtikivi