Kalmaviivaa lähestyttäessä tekstejä ei ollut juuri lainkaan. Onneksi oli Ida Ahtikiven yksi syvällinen juttu, jotta lukiessani ajattelin, että yksinomaan sen takia lehti kannattaa tehdä. Olisihan siellä lisäksi pätkiä, uutisia, vuoden valinnat, kootut lööpit, seurislegenda ja työntekijöiden kirjoitukset. Yksi haastattelukin oli valmiina ja toinen tulossa. Kai niistä kuusitoista sivua saisi kokoon.
Vähitellen juttuja alkoi kuitenkin tulla, jälleen kerran. Jossain vaiheessa veikkasin kolmeakymmentä sivua. Lisäsin kuvia, ja vielä tuli tekstejä. Päädyin laskelmaan, että syntyisi neljänkymmenen sivun lehti.
Viimeisessä vaiheessa sijoitin tyhjiin paikkoihin pätkiä ja totesin, että niitä jäi kahden sivun verran yli. Tämä oli ongelma, koska lehden sivumäärän pitää olla aina neljällä jaollinen. Neljäkymmentä kaksi ei käynyt, joten oli tehtävä väkisin kaksi sivua lisää.
Keksin syyslööpin ja lisäsin kuvia, ja niin koossa oli neljäkymmentä neljä sivua. Se on lähellä neljänkymmenen kahdeksan ennätystä, joka tuntuu liian suurelta.
Oli puoliyö, ja vielä oli yhtä ja toista viilattavaa. Kello kolmelta päätin, että lehti sai olla nyt sellainen kuin on. Lähetin materiaalin painotaloon. Olin luvannut, että se olisi aamuksi siellä.
Ate